Tervetuloa!
Opiskelen kirjasto- ja tietopalveluita Oulun seudun ammattikorkekoulussa. Olen ottanut erään sosiaaliseen mediaan keskittyvän kurssin ja sen tehtäviin kuuluu mm. blogin pitäminen. Ouluun olen eksynyt opintojen takia, kotoisin olen Etelä-Suomessa sijaitsevasta pienestä käpykylästä nimeltä Heinola. Ennen kirjastoalalle päätymistä olen opiskellut valokuvausta ja journalismia kansanopistoissa, mutta kumpikaan ala ei sitten loppujen lopuksi tuntunut omalta.
Käytän tietokonetta todella usein, varsinkin internetissä aikaa tulee vietettyä luvattoman paljon. Hassua kyllä, verrattaessa tietokoneella vietettyä aikaa ja tietotaitoani niistä keskenään, huomaa etten oikeastaani tiedä niistä tai niiden toiminnasta juurikaan mitään. Perusasiat ovat hallussa, mutta siihen se sitten jääkin. Tiedonhaku on ehkä parhaiten hallitsemani osa-alue, sehän kuuluu olennaisena osana kirjasto-opintoihin.
Samoin sosiaalista mediaa olen käyttänyt jo vuosia, mutta en siitäkään tiedä loppujen lopuksi juuri mitään. Osittain siksi valitsinkin tämän kurssin, jotta ymmärtäisin mihin sitä aikaa tuleekaan oikeasti niin paljon käytettyä. Toisekseen uskon, että tästä kurssista on hyötyä tulevaisuuden työelämässä, kasvaahan sosiaalisen median tärkeys ja vaikutus koko ajan.
Kuten jo mainitsinkin, vietän lähes kaiken vapaa-aikani koneella. Käyttämiäni some-ympristöjä ovat mm. Tumblr, Facebook, Irc-galleria, Suomi24, Youtube, Spotify, DeviantArt, Fanfiction.net ja muutama roolipelifoorumi. Twitteriä kokeilin kerran, mutta se ei jotenkaan auennut minulle.
Tällä kertaa ei ollut muuta, kiitos kun tulit käymään blogissani ja vieraile toki toistekin :)